Musiikin hahmoaineet

Musiikin hahmoaineita ovat musiikin perusteet, joka on kolmiosainen opintojakso sekä musiikkitieto. Näiden aineiden tarkoituksena on perehdyttää oppilas musiikin rakenteisiin ja estetiikkaan eri tavalla kuin soittotunneilla on mahdollista. Pyrkimys on lopulta auttaa oppilasta oivaltamaan itse sitä musiikillista informaatiota, jota pelkkä motorinen toisto ja ulkoaopettelu eivät tarjoa. Musiikin hahmoaineet myös helpottavat musiikin ymmärtämystä instrumenttiopintoja tukevasti. Kaiken kaikkiaan näiden oppijaksojen tarkoitus on syventää oppilaan kokemusta sekä musiikin tekemisestä että sen kuuntelusta. Kaikkien opintojaksojen sisällöt ovat yhteensopivia Suomen musiikkioppilaitosten liiton suositusten kanssa.

Musiikin perusteet 1 on tarkoitettu niille, jotka eivät ole aiemmin käyneet musiikin hahmoaineiden tunneilla. Tässä opintojaksossa tutustutaan sävelkorkeuksiin, rytmeihin, oktaavialoihin, sävellajeihin (kahteen etumerkkiin asti), tahtilajeihin (2/4, 3/4 ja 4/4), intervalleihin (sävelten välisiin etäisyyksiin), asteikkoihin (duuri ja molli) ja sointuihin (duuri ja molli) kirjoittamalla ja lukemalla, laulamalla sekä kuuntelemalla. Lisäksi käsitellään keskeisintä italiankielistä musiikkiterminologiaa. Sopiva aloitusikä on 10-14 vuotta, sillä musiikin hahmoaineet edellyttävät oppilaan abstraktin hahmotuskyvyn saavuttaneen tietyn vaiheen. Kurssimateriaalina käytetään Klaavi 1/3 -kirjaa (Harala-Mäkinen, Nuottikuva Oy, vihreä kirja). Musiikin perusteet 1 on lukuvuoden mittainen opintojakso, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa.

Musiikin perusteet 2 on tarkoitettu niille, jotka ovat jo suorittaneet musiikin perusteet 1 -opintojakson. Tässä opintojaksossa jatketaan perehtymistä sävelkorkeuksiin, rytmeihin, oktaavialoihin, sävellajeihin (neljään etumerkkiin asti), tahtilajeihin (uusina 6/8 ja alla breve), intervalleihin (uutena asiana intervallien laadut suuri, pieni ja puhdas), asteikkoihin (uusina melodinen ja harmoninen molli) ja sointuihin (uusina ylinouseva ja vähennetty) kirjoittamalla ja lukemalla, laulamalla sekä kuuntelemalla. Lisäksi käsitellään lisää italiankielistä musiikkiterminologiaa. Kurssimateriaalina käytetään Klaavi 2/3 -kirjaa (Harala-Mäkinen, Nuottikuva Oy, keltainen kirja). Musiikin perusteet 2 on lukuvuoden mittainen opintojakso, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa.

Musiikin perusteet 3 on tarkoitettu niille, jotka ovat jo suorittaneet musiikin perusteet 2 -opintojakson. Tässä opintojaksossa käsitellään aiempaa laajemmin sävelkorkeuksia, rytmejä, oktaavialoja, sävellajeja (kaikki sävellajit), tahtilajeja (uusina 12/8 ja 5/4), intervalleja (uutena asiana intervallien laadut ylinouseva ja vähennetty), asteikkoja (uusina asteikon sävelten välissä esiintyvät kromaattiset johtosävelet) ja sointuja (uutena dominanttiseptimisointu) kirjoittamalla ja lukemalla, laulamalla sekä kuuntelemalla. Kokonaan uutena asiana tulee sontusarja, joka auttaa hahmottamaan peräkkäisten sointujen välisiä suhteita. Lisäksi käsitellään lisää italiankielistä musiikkiterminologiaa. Kurssimateriaalina käytetään Klaavi 3/3 -kirjaa (Harala-Mäkinen, Nuottikuva Oy, punainen kirja). Musiikin perusteet 3 on lukuvuoden mittainen opintojakso, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa.

Musiikkitieto on tarkoitettu niille, jotka ovat jo suorittaneet musiikin perusteet 3 –opintojakson. Tässä opintojaksossa tutustutaan sekä länsimaisen taidemusiikin että populaarimusiikin historiaan, soittimiin ja erilaisiin kokoonpanoihin lukemalla ja kuuntelemalla. Syksyllä käydään läpi länsimaisen taidemusiikin historiaa antiikista meidän päiviimme. Keväällä käsittelemme soittimia, kokoonpanoja ja lopuksi populaarimusiikin historiaa. Kurssilla jaetaan monistemateriaalia sekä CD-äänitteet kuuntelukokeita varten tunnistettavista teoksista. Musiikkitieto on lukuvuoden mittainen opintojakso, joka alkaa syyskuussa ja loppuu toukokuussa. Lukuvuoden 2010–2011 tunnit

  Keskiviikko / Westend   Torstai / Kirkkonummi,
Veikkolan koulu
  Keskiviikko / Kirkkonummi,
Kantvikin koulu
  16–17  Musiikin perusteet 1   18.00–18.45  Musiikin perusteet 1   17.30–18.15  Musiikin perusteet 2
  17–18  Musiikin perusteet 2   18.45–19.30  Musiikin perusteet 2   18.15–19.00  Musiikin perusteet 1
  18–19  Musiikin perusteet 3        
           

Tunnit kuuluvat lukukausimaksuun.

Musiikin hahmoaineissa edetään valmiiksi laaditun opetussuunnitelman mukaisesti, joten opintojen aloittaminen syyskuun alussa on erittäin suositeltavaa. Kesken lukuvuoden mukaan tulleita ei valitettavasti voida ottaa ryhmäopetuksessa tarpeeksi huomioon.

Taidekoulu Tretjakov – Etusivu